KSB Finlandin paikallisyksikköverkosto tehostuu yritysostolla

KSB Finland Oy:n Kokkolan paikallisyksikkö Jukkola Systems Oy on solminut liiketoimintakaupan Jyväskylän paikallisyksikön Osako Oy:n kanssa. Kaupan myötä Osako Oy:n liiketoiminta on siirtynyt Jukkola Systems Oy:n omistukseen 1.6.2019 alkaen. Liiketoimintakaupalla Jukkola Systems laajentaa toimintaansa ja vahvistaa asemaansa teollisuuden palveluntuottajana. Molemmat toimipaikat jatkavat entisellä henkilöstöllä.

Olemme tehneet tiivistä yhteistyötä Osakon kanssa yli kymmenen vuotta ja jaamme saman arvopohjan. Tällä muutoksella saamme aikaan merkittäviä etuja palveluntarjontaamme ja panostuksia asiakkaidemme tyytyväisyyteen. Tavoitteemme on myös kasvaa ja kehittyä tulevaisuudessa investoimalla Keski- ja Itä-Suomen alueelle. Olen varma, että yhdessä pystymme nostamaan palvelumme uudelle tasolle.” kommentoi Joonas Jukkola, Jukkola Systems Oy:n toimitusjohtaja.

Paikallisyksikköverkosto on tärkeä osa KSB Finlandin palvelukonseptia palvella asiakkaita myynti- ja huoltotehtävissä paikallisesti. Jukkola Systems Kokkolassa palvelee Etelä- ja Keski-Pohjanmaata ja Pohjanmaata. Jukkola Systems Jyväskylässä (entinen Osako Oy) palvelee Keski-Suomea, Savoa ja Pohjois-Karjalaa. LT Liquid Kauttualla palvelee Varsinais-Suomea ja Satakuntaa.
 

Kaikki uutiset

Additional Information